Hepuli-Alman päiväkirja

Jokin aika sitten minut kutsuttiin pitämään puhe hyväntekeväisyysjuhlaan. En päässyt itse paikalle, mutta lähetin puheeni tekstinä ja pyysin jonkun lukemaan sen paikan päällä. Sain paljon kannustavaa kiitosta ja minulta pyydettiin myös lupa saada käyttää tekstiäni eräässä ammattijulkaisussa. Teksti lähtee myös Intiaan, jossa kyseisen hyväntekeväisyyskampanjan kohdealue sijaitsee. Tuli hyvä mieli hyvästä palautteesta.

Ajattelin julkaista tekstin myös tässä päiväkirjassa, sillä minua todella kosketti tuo hyväntekeväisyyskampanja, koska sen teema oli niin lähellä omaa sydäntäni.

PUHE:

Hyvä peittojuhlayleisö. Kun sain kuulla projektista, jossa Kellokosken
sairaalassa hoitajat ja potilaat ovat yhdessä neuloneet peittoja
hyväntekeväisyyteen, tunteeni olivat moninaiset. Olin monella tapaa
liikuttunut, sillä itsekin olen huonossa kunnossa istunut
vastaanotto-osastolla puikot kilisten. Tuntui, että silloin neulominen
rauhoitti mielen mustaa jähmeää myrskyä. Tuntui, että pystyn vielä johonkin,
vaikka niin monissa asioissa oli taudin myötä invalidisoitunut. Jos suusta
ei saanut lähtemään yhtään sanaa ilman kärsimystä ja suuria ponnisteluja,
kädet vielä sentään toimivat. Puikkojen rytmikäs kilinä ja tasaista vauhtia
edistyvä neule tyynnyttivät ja toivat lohtua. Kun keskittyi neulomiseen, sai
lomaa pelottavilta ja ahdistavilta ajatuksilta. Pääsi ikäänkuin omasta
sisäisestä kidutuskammiostaan ulos. Joskus kun on todella vaikeaa, ei jaksa
neuloa kun muutaman silmukan. Silti yksikin neulottu silmukka edustaa
tervettä osaa itsessä.



Näin silmissäni, miten hoitajat jalkautuvat potilaiden pariin ja istuvat
rinta rinnan lankakerät pomppoillen sohvilla ja kuvittelin miten kotoisa,
lohdullinen ja harras tunnelma siellä on vallinnut. Ei merkkiäkään mistään
sellaisesta asetelmasta, että hoitajat ja potilaat olisivat jotenkin
eriarvoisessa asemassa. Muutenkin kaksi ihan eri yhteiskuntaluokan neulojaa
mahtuvat aina samaan seuraan kun on yhteinen mielenkiinnonkohde. Köyhä
opiskelija kirpparilta ostettua vanhaa purkulankakerää sukiksi muuntamassa
ja rouva toimitusjohtaja cashmir/silkki/alpakkaneuleen kimpussa. Myöskään
ikäerot eivät ole ongelma. Isännöimissäni neulomistapahtumissa nuorimmat
ovat koululaisia ja vanhimmat kahdeksankymppisiä mummoja.



Havaitsin tässä vielä erään hyvin tärkeän näkökulman. Mieleeni tuli Raamatun
kertomus lesken rovosta. Hän antoi vähästään kaiken, mitä hänellä oli
annettavissa. Tässä projektissa avun tarpeessa oleva auttaa toista
avuntarpeessa olevaa. Mielenterveyskuntoutuja on usein hyvin haavoittuvainen
ja heikoilla. Hän kaipaa hoitoa, apua ja huolenpitoa. Niin kaipaavat nekin
ihmiset, jotka näistä iloisista lämpimistä peitoista saavat nauttia.
Edesmenneellä evakkomummollani oli tapana sanoa. "Hyvä antaa vähästkii, paha
ei anna paljostkaa." Tästä päästäänkin teemaan hyvyys. Sitä ennen kerron
hieman siitä miten minä löysin tieni neulomisen pariin.



Kesä 2004 oli aikamoinen kesä perheellemme. Siihen mahtui paljon sekä
tuskaa, että iloa. Kuopukseni odotusaika oli todella vaikea ja kärsin
loppuajasta valtavista kivuista. Vihdoin syntyi terve pieni tyttö. Rakas
isoäitini kuoli kuukautta myöhemmin. Minulla oli siinä vauva ja 2-vuotias
esikoiseni hoidettavana ja suru oli valtava. Sairastuin lopulta vakavaan
synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Kaiken keskellä minusta kuitenkin
tuntui, että minun täytyi nyt kirjaimellisesti tarttua puikkoihin, sillä
mamma oli ollut sukumme neuloja. Koko lapsiensa, lapsien lapsien ja
lastenlastenlapsien elämän ajan hän oli pitänyt meidät kaikki lapasissa ja
sukissa. Olimme mamman kanssa toisillemme ne läheisimmät sukulaiset ja niin
minusta tuntui, että olin oikeutettu manttelinperijä.



En ollut neulonut vuosikausiin. Koulussa tietenkin opin taidon ja yhdessä
mamman kanssa myös neuloimme Barbie-nukeilleni hienoja neuleasuja. Perin
mamman puikot ja langat ja kävin toimeen. Siitä lähtien en ole laskenut
puikkoja käsistäni. Neuloin kuumeisesti. Hurahdin täysin. Alkoi syntyä
perheelle, ystäville ja sukulaisille mitä moninaisimpia asusteita.
Neulominen oli minun surutyöni. Huomasin, että lääkehoidon ja keskusteluavun
lisäksi neulomisella oli mittava merkitys toipumisessani. Samaa olen kuullut
monelta muultakin neulojalta. On ollut ilo tutustua lukuisiin neulonnan
harrastajiin. Meitä on satojen neulojien porukka internetissä, jossa meillä
on kullakin oma neulontapäiväkirjamme, johon raportoimme harrastustamme
kuvin ja sanoin ja joissa voimme myös kommunikoida toistemme kanssa. Lisäksi
on kaikenlaisia yhteisiä projekteja, joista osa on myös, kuten tämä
peittoprojektikin, hyväntekeväisyysprojekteja. Neulojat ovat myös hyvin
kansainvälistä sakkia nykyään, sillä neuleblogeja on tuhansia ympäri
maapallon. Näin nykypolven puikottelijat saavat tuntea kuuluvansa modernilla
tavalla siihen pitkään sukupolvien jatkumoon, jossa ollaan yhdessä
kokonnuttu neulomaan. Neulominen on ollut, varsinkin ennen vanhaan käytännön
tarpeesta lähtevää hommaa, mutta suuri merkitys on myös sillä, että se
rauhoittaa, lievittää stressiä ja vahvistaa ihmisten välistä
yhteenkuuluvuuden tunnetta.



Minulle kävi niin, että vähitellen neulomisesta tuli minulle mieluisa työ.
Kun olin aktiivisesti mukana, minulle tarjoutui tilaisuus mm. pitää puheita
neulomisesta käsityömessuilla. Pari kertaa olen ollut myös TV:ssä: Kerran
seiskan uutisissa ja kerran aamuteeveessä puhumassa neulomisesta ja
mielenterveyskuntoutumisesta. Sitten jotkut ihmiset tykästyivät
suunnittelemiini neulemalleihin ja tahtoivat niihin ohjeita. Aluksi
kirjoitin niitä harrastajien nettilehteen ja sitten avaitui mahdollisuus
suunnitella myös neulelankojen maahantuojille. Liitin siis neulesuunnittelun
yritystoimintaani. Nyt olen tekemässä omaa neulemallikirjaa Suomen
suurimpiin lukeutuvalle kustantajalle.



Siinä siis minun tarinani. Olen sairastunut uudelleen, mutta pikkuhiljaa
taas pääsemässä jaloilleni. Puikot ovat tuttu ja turvallinen, lohduttava ja
kannustava seuralainen tällä usein niljaisella ja kivisellä tiellä kohti
toipumista.



Takaisin teemaan hyvyys. Ihmisen perustarpeisiin kuuluu se, että hän tahtoo
tuntea olevansa tarpeellinen. Usein mielenterveyskuntoutujasta tuntuu, että
hänestä ei ole kellekään mitään iloa. Tällaisen hyväntekeväisyyskampanjan
avulla olette kaikki varmasti yhdessä huomanneet, että jokainen on
tarpeellinen, tekeepä hän vähän tai paljon. Kaikki halukkaat ovat saaneet
olla mukana hyvän tekemisessä. Työhönne liittyy vahvasti eräs kreikkalainen
sana: agape. Se on rakkauden muoto, joka merkitsee periaatteeseen perustuvaa
rakkautta lähimmäistä kohtaan ja nimenomaan tämä rakkaus merkitsee
aktiivista toimintaa. Se, että te olette osoittaneet tätä rakkautta niitä
kohtaan, jotka nämä peitot saavat käyttöönsä on sitä parasta työtä jota
ihmiskunnan jäsen voi toista ihmiskunnan jäsentä kohtaan tehdä. Ajatelkaa,
miltä tuntuu siitä avun tarpeessa olevasta, joka saa kauniin käsinneulotun
peiton yllensä suojaamaan kylmältä. Hän havaitsee, että häntä pidetään niin
tärkeänä ja arvokkaana, että hänelle on neulottu peitto. Tässä on nyt kolme
ihmisryhmää, jotka kaikki ovat voittajia tässä kampanjassa. Neulojat, ne,
jotka peiton saavat ja ne ihmiset, jotka tämän kampanjan ovat alulle
pistäneet ja jotka toimivat välittäjinä neulojien ja peittojen saajien
välillä. Voimme totisesti sanoa, että yhdessä olemme enemmän.



Minäkin olen harrastanut hieman hyväntekeväisyyttä. Huomasin silloin
osastolla ollessani, että moni muukin potilas olisi tahtonut ryhtyä kanssani
neulomaan, vaikka oli huonossa kunnossa niinkuin minäkin. Niinpä käynnistin
internetissä kampanjan kerätäkseni ihmisiltä ympäri Suomen lankaa tätä
tarkoitusta silmällä pitäen. Kerroin kampanjasta myös tv:n aamutelevisiossa.
Lankoja tuli valtavasti. Osan niistä luovutin mm. nuoriso-osastojen
yhteydessä toimivalle Kalliomaan koululle. Kannustaakseni teitä jatkamaan
tätä hyvän tekemistä tulen luovuttamaan ison säkillisen lankaa myös teille.



Mietin, että jollakulla tutkijalla olisi mielenkiintoinen työ siinä, että
hän seuraisi miten neulominen vaikuttaa sairaalahoidossa oleviin
mielenterveyspotilaisiin. Rohkenen epäillä, että ei se ainakaan pahenna
oloa.



Lopuksi voin vain todeta:

Hyvin tehty, jatkakaa samaan malliin.



himoneuloja, neulomisaktivisti, neulesuunnittelija,

(nimeni)